B2B-myyjä Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät on pienten ja keskisuurten yritysten valtakunnallinen etujärjestö, johon kuuluu noin 115 000 jäsenyritystä eri puolilta Suomea ja useilta toimialoilta.
Järjestö vahvistaa yrittäjyyttä, vaikuttaa yrittäjien puolesta ja verkostoi yrittäjiä valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Lisäksi jäsenillä on käytössään monipuoliset ja arvostetut jäsenpalvelut.
Me Bookersilla toimimme luotettavana myyntikumppanina Suomen Yrittäjille ja olemme neljässä vuodessa nousseet heidän suurimmaksi jäsenhankintakanavakseen.
Nyt etsimme uutta vahvistusta tiimiimme – tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä yrittäjyyden puolesta!
Työnkuva
Tehtävässäsi vastaat uusmyyntitavoitteiden saavuttamisesta ja kontaktoit valmiilta listoilta yrityksiä ja yrittäjiä.
Tavoitteenasi on auttaa heitä liittymään Suomen Yrittäjien jäseneksi – ja siten päästä osaksi valtakunnallista verkostoa, joka tukee heidän liiketoimintaansa.
Millainen osaaja onnistuu roolissa?
Sinulla on mielellään kokemusta uusasiakashankinnasta
Olet aidosti kiinnostunut yritysten arjesta ja haluat ymmärtää asiakkaiden liiketoimintaa
Sinulla on tavoitteellinen työote ja intohimo viedä asiat maaliin
Uskallat tarttua puhelimeen ja vakuuttaa asiakkaan rohkeasti
👉 Et kuitenkaan jää yksin – saat kattavan perehdytyksen, selkeät tavoitteet sekä valmentavan työkulttuurin tuen, joka antaa parhaat lähtökohdat urallesi.
Mitä Bookers tarjoaa sinulle?
Mahdollisuuden työskennellä vahvojen ja arvostettujen brändien parissa
Mielenkiintoisen roolin Suomen suurimman elinkeinoelämän järjestön myyntikumppanina
Uudet, modernit toimitilat sekä mukaansatempaavan yrityskulttuurin
Bookersin valmennuskokonaisuuden, joka tukee kasvuasi myynnin ammattilaiseksi askel askeleelta
Work–life -tasapainon, jossa energiaa riittää myös vapaa-ajalle
Kiinteän kuukausipalkan 1700 €/kk + provisiot
👉 Tavoiteansiot 2400–2500 €/kk, parhaat yli 3500 €/kkYksilöllisen urapolun, jossa voit edetä asiantuntijamyynnin tai B2B-myynnin tehtäviin ja ottaa haltuun koko myyntiprosessin
Epassi Flex -edun ja laajennetun työterveyshuollon koeajan jälkeen
📌 Työn käytännöt
Työaika: ma–pe toimistoaikoina
Aloitus: mahdollisimman pian
Sijainti: Helsinki tai Kuopio – molemmat toimistomme sijaitsevat keskeisillä paikoilla hyvien kulkuyhteyksien varrella
🔹 Mitä seuraavaksi?
Jätä hakemus – me olemme sinuun pian yhteydessä. Rekrytointiprosessimme on tehokas, joten saat vastauksen nopeasti.
- Sijainnit
- Kuopio
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kollegat
Työpaikka & kulttuuri
Työpaikka on paljon muutakin kuin vain paikka tehdä työtä. Parhaat talentit viihtyvät meillä, koska kulttuurimme on mukaansatempaava, osaamisen jakaminen on päivittäistä ja meillä saa aidosti ystäviä!
Tottahan se on, että parhaat pelaavat parhaiden kanssa!
Bookers Group yrityksenä
Vuonna 1991 perustettu Bookers työllistää yli 250 myynnin ammattilaista. Olemme ainutlaatuinen myyntitaitojen summa. Huippuammattilaisten yhteisömme koostuu ihmisistä, joiden taustat vaihtelevat aloittelevista tekijöistä vuosien myyntikokemuksen omaaviin. Yhteisöömme kuuluu joukko Suomen menestyneimpiä myyjiä, joilta uransa alkuvaiheessa olevat ammattilaiset pääsevät oppimaan osana 5-vaiheista myynnin urapolkua.
Luomme yhdessä oppien elämän kestäviä taitoja, joiden saavuttaminen on mahdollista jokaiselle. Mahdollisuuksien talossa menestyminen on jokaisesta itsestään kiinni, taustasta riippumatta. Meillä saa olla oma itsensä – ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla huippumyyjä.